Verkossa työskentely haastaa sekä esimiehiä että työntekijöitä

Virtuaalijohtamisen tulisi olla samanlaisen tarkastelun kohteena kuin johtaminen on organisaatioissa. Virtuaalityöskentelystä on tullut arkipäivää sekä globaalisti että lokaalisti toimivissa yrityksissä ja julkisessa hallinnossa, mutta virtuaalijohtamiseen ja työskentelyyn ei ole vielä riittävästi kiinnitetty huomiota. Virtuaalityöskentelyn hyödyt on tunnistettu organisaatioissa, mutta keskustelu toimintatavoista ja johtamisesta on vielä vähäistä.

 

Eroaako virtuaalinen johtaminen perinteisestä kasvokkain johtamisesta kovinkaan paljon? Ei eroa, mutta virtuaaliympäristö tekee johtamisen puutteet huomattavasti näkyvimmiksi. Johto ja esimiehet ovat avainasemassa toimivien tiimien rakentamisessa virtuaaliympäristöön. Haasteeksi nousee se, että esimiesten virtuaalinen osaaminen ja johtamistavat vaihtelevat ja omassa ajattelutavassa sekä motivaatiossa on pohdittavaa. Osa esimiehistä kokee laadukkaan virtuaalijohtamisen tavoittelemisen arvoiseksi saavutettavaan hyötyyn nähden. Kun taas toinen osa esimiestä näkee virtuaalijohtamisen velvoitteena, joka vie aikaa substanssitehtäviltä.

 

Menestyvissä virtuaalitiimeissä on onnistuttu luottamuksen ja yhteisöllisyyden rakentamisessa ja se on ensiarvoisen tärkeää. Jos ei ole luottamusta, niin ei voida saavuttaa tavoitteita. Luottamus on virtuaalityöskentelyn perusta ja jopa pörssikurssit saattavat heilahdella luottamuksen tahdissa. 

 

Onnistuakseen virtuaalijohtajana esimiehen tulee kokea oma tehtävänsä merkitykselliseksi ja olla varma omasta osaamisesta johtamisessa ja teknologian kesyttäjänä. Hänen tulee näyttää ja selkeyttä suunta. Tämä kirkastaa tavoitteet tiimin työskentelylle, mutta sen rinnalla tulee rakentaa yhteisöllisyyttä yhteisten arvojen päälle. Lisäksi esimiehen tulee kunnioittaa ja antaa vapautta työntekijöille tehdä työ parhaalla mahdollisella tavalla. Työntekijöiden arvostaminen on tietoinen valinta esimieheltä ja se luo hyvän ilmapiirin, jossa voi oppia ja erehtyä. Unohtamatta työntekijöiden systemaattista sparrausta ratkaisukeskeisellä toimintatavalla. Jatkuva liike mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen paremmin.

 

Nykypäivänä sekä yritykset että julkisen hallinnon toimijat työskentelevät yhteisissä projekteissa virtuaaliympäristöissä ja myös asiakas voi olla mukana. Tämän vuoksi on hyvä rakentaa myös henkilöstölle systemaattisesti virtuaalityöskentelyn ja vuorovaikutuksen taitoja. Omaa osaamista tulee jatkuvasti uudistaa ja panostaa arvostavaan sekä ratkaisukeskeiseen vuorovaikutukseen. Henkilöstön on hyvä pysähtyä seuraavaan kysymyksen äärelle virtuaaliympäristössä työskenneltäessä: Mitä minulta odotetaan? Lähtökohtana on ottaa vastuu omasta roolista ja tehtävistä virtuaaliympäristössä. Tulla tietoiseksi omista haasteista ja vahvuuksistaan. Mitä voin asioille tehdä ja miten edistää koko virtuaalitiimin onnistumista? Virtuaalitiimit energisoituvat, kun kaikki esimiehestä lähtien ratkovat asioita rakentavan keskustelun kautta. Tiimin jäsenillä on myös vastuu antaa palautetta esimiehelle ja kollegoille. Palautteen kautta asiat etenevät ja aito kiinnostus ihmisten erilaisuuteen synnyttää draivia tekemiseen. Yhdessä olemme enemmän myös virtuaalityöskentelyssä.

 

Mikäli esimiehellä ja henkilöstöllä ei ole luontaista kiinnostusta virtuaalityöskentelyyn, niin heitä tulee tukea tähän. Virtuaalijohtaminen ja -työskentely ei ole esimiesten ja henkilöstön ainoat tehtävät, mutta merkittävässä roolissa hajautetuissa organisaatioissa. Onneksi nykyään on saatavissa laadukasta valmennusta ja coachingia asioiden eteenpäinviemiseksi, sillä virtuaalityöskentely on tulevaisuus.

 

Kirjoittaja: Mira Pakarinen

mira.pakarinen@businesscoaching.fi

Please reload

Lisää tästä aiheesta
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Arkisto
Please reload

Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • LinkedIn App Icon

BCC Business Coaching Center Oy

Mechelininkatu 13, 00100 Helsinki, Finland

info@businesscoaching.fi

+358 10 421 3600

y-tunnus/VAT Number 2107152-9

Sivustollamme käytetään evästeitä- lisätietoa

We use cookies- more info

  • Facebook
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter